Siata Roadster tulossa myyntiin: hinnan uskotaan olevan 25 000-35 000 punnan paikkeilla

Tagit:
Italialainen Siata Roadster on tulossa huutokauppaan. Merkki valmisti alkujaan osia Fiatille, mutta teki sittemmin omia urheiluautojaan. Myyntiin tulevan yksilön uskotaan maksavan 25 000-35 000 puntaa.

Siata tulee sanoista Societa Italiana Auto Transformazioni Accessori ja sen perusti amatöörikilpakuljettaja Giorgio Ambrosini vuonna 1926. Aluksi Siata teki osia Fiatin valmistamille tehokkaille autoille, mutta toisen maailmansodan jälkeen se siirtyi tekemään omia urheiluautoja. Toiminta jatkui aina 1970-luvulle saakka. Siatan autoihin kuului mm. 208 Spider, jonka design muistutti ajalle tyypillistä Brachetta-tyyliä.

Siatan faneihin kuului esimerkiksi legendaarinen näyttelijä Steve McQueen, joka hankki Siatan 50-luvun puolivälissä. Auton seuraava omistaja on kertonut, että McQueen korvasi Siatan merkin Ferrarin logolla ja kutsui autoa ”pikku Ferrarikseen”.

Myyntiin tulevassa autossa on alumiinikori, joka on tehty muistuttamaan 50-luvun Siata Roadstereita. Vaikutteita on tullut mm. 208 CS Bertone Spider Corsa ja 300BC Sport Spider -malleista. Roadster rakennettiin käyttämällä vuoden 1950 Fiatin alustaa. Myös jousitus, ohjaus, jarrut sekä 1100cc moottori ovat samasta autosta. Auton suorituskykyä on parannettu mm. Weberin kaasuttimella. Vaihteistona on nelivaihteinen manuaali.

Vaikka kuvat eivät ole korkearesoluutioisia, niistä päätellen vaikuttaa siltä, että auto on hyvässä kunnossa. Auto tulee myyntiin Silverstone Auctions -tapahtumassa ensi kuussa.

Promoted Large: 
0