”The Green Machine”: scifi-fani tuunasi vuoden 2015 Ford Mustangin

Scifi-elokuva Torn julkaistiin vuonna 1982 ja sen futuristinen ilme on innoittanut monia. Näin on tapahtunut myös erään vuoden 2015 Mustangin omistajan kohdalla. Auto tuunattiin scifi-hengessä ja se sai nimekseen ”The Green Machine”.

Josh Rivers piti Torn -elokuvan visuaalisesta ilmeestä niin paljon, että tuunasi vuoden 2015 Ford Mustang V6 -autonsa leffan hengessä. Hän kutsuu autoaan nimellä ”The Green Machine” ja kuvista on helppo päätellä miksi. Neonvihreä eroaa hieman elokuvan visuaalista ilmettä määritelleestä sinisestä, mutta tyyli tuo elokuvan mieleen.

Auton tuunaamisessa auttoi Apex Customs -paja, jonka työntekijät käärivät auton korin vinyyliin. Autolla on tumman vihreä pohja, joka näyttää tietyssä valaistuksessa lähes mustalta. Tornista inspiraation saaneet viivat on tehty ”Sheer Luck” nimisellä maalilla.

Apex Customs antoi myös 20-tuumaisille Rosso Insignia -vanteille saman lookin. LED-ajovalot ovat myös saaneet asiaankuuluvan sävytyksen. Vihreää väriä löytyy myös sisätiloista, jossa mm. ratti, vaihteenvalitsijan ympäristö ja mittaristo ovat saaneet vihreän käsittelyn.

Mustang ei ole ainut auto, jota Torn -leffa on inspiroitunut. Esimerkiksi Chevrolet ja MINI ovat käyttäneet elokuvaa tiettyjen erikoisversioiden inspiraation lähteenä.

Suosittele: 
0